Matkakertomuksia

ban_matkabuss

HAAPSALUN SEUDUN SUOMI-SEURAN JÄRJESTÄMÄ PUOLAN MATKA 11.8. – 16.8.2014

Maanantaina 11. päivä elokuuta kello 5 aamulla lähdimme Veikko Antikaisen ideoiman ohjelman mukaisesti Haapsalun rautatieasemalta kohti Puolaa. Matkan järjestäjänä toimi matkatoimisto Eurotravel Pärnusta. 55-paikkainen bussi oli Ankalte Reisid nimiseltä bussifirmalta Ridalan Asukylästä. Kuljettajina toimivat Agu ja Ango Küparsepp, isä ja poika. Lähtijöitä oli Haapsalun seurasta 25 ja Pärnun seurasta 22.

Matkalta poimittiin mukaan jokunen mutta varsinaisesti Pärnusta tuli bussi lähes täyteen. Pärnusta tuli mukaan myös oppaamme Viia. Oppaalla oli paljon tietoa jaettavana matkan aikana. Varsinaisesti matkaohjelmaan liittyviä asioita hän ärsyttävästi jakoi ”tippa kerrallaan”. Jopa selviä muutoksia meille jaettuun alkuperäiseen ohjelmaan ei saatu tietää heti kokonaan eikä edes kysyttäessä saanut vastausta.

Pysähdyksistä sovimme ensimmäisen olevan Latvian rajalla Iklassa ja ruokatauon Liettuassa 19 km Latvian rajalta aikaisemmilta matkoilta tutussa ravintolassa. Iklassa ilahduttivat uudistuneet tilavat WC-tilat. Aamupala kahvitteluineen sujui Iklassa ripeästi ja siihen varattu puolituntinen riitti mainiosti.
Ruokatauon aikana klo 11 – 11.45 ravintolassa ”19-tas kilometras” kaikki ehtivät syömään, käymään WC:ssä, tutustumaan paikalla oleviin eläimiin ja vähän venyttelemäänkin. Kun ei ole monia lajeja valittavana mutta paria laatua on varattu riittävästi, niin ei näköjään isollekaan joukolle ruoan jakaminen kestä kauaa. Maksaminenkin sujui kortilla, jos ei ollut vaihdettuna litejä.

Kaunasissa pysähdyimme klo 13.45-14.30 huoltoasemalle ja meitä matkalaisia odotti mukava yllätys. Bussin jääkaapista otettiin esiin kuohupulloja. Matkatoimistomme Eurotravel tarjosi meille kuohujuomaa. Kiitos siitä!
Puolan rajalle saavuimme noin kello 15.30. Takana oli noin 645 km. Yllätys odotti sielläkin tosin vähemmän mukava. Poliisit pysäyttivät auton ja alkoivat tarkistaa mm. ajokiekkoja ja ties mitä. Poliisien tarkastuksissa meni noin tunti ja lopputuloksena kuljettaja sai valitettavasti sakot. Natalia arvasi näin käyvän, kun hän näki poliisit. Samalla tavalla oli tapahtunut, kun hän keväällä meni koululaisten kanssa Strassburgiin. Laitoimme kellot tunnin taaksepäin ja saimme pitää tarpeellisen tauon.

Alkoi ensimmäisen päivän Puolan osuus noin 300 km. Jotkut bussissa ihmettelivät, miksi kuljettajat olivat valinneet surkeita pieni teitä ajettavaksemme. Valitettavasti Puolan rajalta Augustowin kautta kohti Gdanskia ei ole valittavana moottoriteitä. Pieniä teitä isolla bussilla ajettaessa ei ole herkkua kuljettajille, mutta bussissa istuville oli tarjolla monenlaista maisemaa: jo puituja valtavia viljapeltoja, erikoisia katolisia kirkkoja, vesistöjä, kanaaleja, puistoja, tien varsilla Jumalan Äidin kuvia, haikaroita pelloilla hakemassa ruokaa, kauris kahden vasan kanssa ylittämässä tietä. Ohi ajettaessa hautausmailla kiinnittivät huomiota kirkasväriset runsaat kukkalaitteet. Tulimme siihen tulokseen, että ainakin osa kukista oli tekokukkasia. Maisemasta puuttuivat Virolle tyypilliset entiset sovhoosi- ja kolhoosirakennukset, koska niitä ei ole ollut Puolassa. Ajomatkoilla paistoi välillä aurinko, välillä satoi ja ukkosti, mutta pysähdyttäessä oli yleensä aina poutaa.
Kun rupesi näyttämään siltä, ettemme ehdi ajoissa hotellille iltaruokailua ajatellen, niin Elkissä löytyi teollisuusalueelta Statoilin huoltoasema, jossa oli bistro. Taisivat kaikki halukkaat saada tilattua ruokaa elekielellä. Ruokatauon jälkeen jatkoimme matkaa, jota oli jäljellä vielä noin 270 km. Perille pääsimme Elblagiin noin klo 00.30 paikallista aikaa. Päivän aikana oli ajettu melkein 1 000 km ja aikaa kaikkine taukoineen oli mennyt yli 20 tuntia. Verrattaessa matkaa ja aikaa toisiinsa pitää ottaa huomioon, että bussit saavat ajaa Puolassa vain 70 km/t ja 80 km/t moottoriteillä. Tiet kulkivat kylien läpi ja se merkitsi, että ajoneuvokohtaisen nopeusrajoituksen lisäksi oli taajamissa 50 km:n nopeusrajoitus. Ensimmäisen päivän matkaosuus koetteli itse kunkin niin istumalihaksia kuin päänuppia.

Hotelliin majoittumisessa Elblagissa oli taas yllätys. Hotellissa ei ollut hissiä ja osa matkalaisista majoitettiin pihan laidalla sijaitsevaan toiseen myös hissittömään rakennukseen. Parempijalkaisille ei ollut ongelmaa mutta huonojalkaisille, vaikeasti liikkuville matkalaukkujen kantaminen toiseen tai kolmanteen kerrokseen ei ollut ihan helppoa. Paljoa ei varmaan kukaan jaksanut ja ehtinyt miettimään muuta kuin suihkuun ja pää tyynyyn. Useimmille taisi uni maittaa oikein hyvin päivämatkan jälkeen.

12.8.2014

Seuraavana aamuna aurinko paistoi jälleen ja lämmin jatkui. Onneksi käytössämme oli ilmastoitu bussi ja yöllä hotellissa sai viileyttä avonaisista ikkunoista. Aamupalan jälkeen ehdimme vähän kävellä kadulla ja poiketa kaupassakin ennen lähtöä Stutthofin keskitysleiriin. Edellisenä iltana lähtöajaksi oli sovittu klo 9.50. Kaikki olivat ajoissa bussissa niin kuin yleensäkin.

Ajettaessa Stutthofiin tien vierellä kulki kapearaiteinen rata. Perillä kävi ilmi, että sitä myöten oli kuljetettu ihmisiä keskitysleirille. Keskitysleirillä oli ollut alussa n. 6 000 vankia, lopussa n. 15 000. Tällä keskitysleirillä oli ollut myös suomalaisia, jotka SUPO oli lähettänyt Suomesta ensin Viroon Patarein vankilaan ja sieltä edelleen Stutthofiin. Lähetetyt eivät olleet rikollisia vaan poliittisia vankeja tai juutalaisia. Entisellä keskitysleirillä oli puuparakkeja, joissa ihmisillä ei ollut paljoa tilaa. Alueen loppupäässä oli ollut mm. krematorio. Aluetta ympäröi korkea piikkilankaita. Alueesta on nykyisin jäljellä vain osa alkuperäisestä. Stutthofin keskitysleirialueen näkeminen oli masentavaa eikä kuitenkaan tunnu siltä, ettei vastaavaa voisi enää tapahtua missään päin maailmaa.

Keskitysleirin jälkeen lähdimme ajamaan Gdanskin entiseen hansakaupunkiin. Matka ei ollut pitkä. Bussin parkkeerauksen jälkeen vanhankaupungin reunalle, lähdimme tutustumaan vanhaan kaupunkiin. Aikaa oli sen verran että ehdittiin vähän katsella myyntikojuja ja ruokailla. Olisiko kylmä olut varjoisalla terassilla voinut maistua paremmalta. Ruokailun jälkeen menimme sovitulle tapaamispaikalle, koska meille tuli puolalainen suomenkielinen opas. Tutustuimme vanhaan kaupunkiin hänen opastuksellaan. Gdanskin vanhan kaupungin taloja ja niiden julkisivuja katsoessa on vaikea uskoa, että lähes kaikki oli tuhoutunut sodan aikana. Entisöintityö on ollut valtava urakka mutta vuosittain paikalla käyvät tuhannet turistit todistavat sen kannattaneen. Kaikki on rakennettu uudelleen tunnontarkasti yksityiskohtia myöten. Talojen julkisivuissa on valtavasti yksityiskohtia ihailtavaksi ja ihmeteltäväksi.

Vanhaan kaupunkiin mentäessä ylitettiin ”vihreä silta” ja itäpäässä ”vihreästä portista” päästiin pitkälle torille, joka on yksi Euroopan kauneimpia markkinatoreja. Sillan jälkeen on ”vihreä talo” joka tosiasiassa on punainen. Pitkän torin laidalla on mm. ”kultainen talo” (tosiasiassa valkoinen), jonka kattoa koristavat patsaat. Nämä edustavat kauneutta, rohkeutta, oikeudenmukaisuutta ja viisautta. Kultaisen talon edessä on kuuluisa Neptunus-suihkulähde, jonka vettä sanottiin aikaisemmin kultaiseksi johtuen siitä, että ihmiset heittivät kolikoita lähteeseen. Kultaisen talon vieressä on renessanssityylinen ylimyspalatsi Dwór Artusa, Artusin kartano, joka oli aikanaan aatelisten perinteinen kokous- ja huvittelupaikka. Edelleen poikkikadun yli mentäessä on raatihuone, josta osa säästyi pommituksissa. Kadun länsipäässä on ”kultainen portti”, jossa oli kuva vanhasta kaupungista hävitettynä sodan pommitusten jälkeen. Kävimme vielä tutustumassa Pyhän Marian kirkkoon, joka on Euroopan suurin punatiilestä muurattu goottilaistyylinen kirkko.

Vanhaan kaupunkiin tutustumisen jälkeen osa lähti laivaristeilylle. Telakka-aluetta jatkui pitkälle jokirannassa molemmin puolin. Jokisuistoa myöten menimme Westerplattelle saakka. Se on Nowy Portin kaupunginosassa Gdanskin lauttasatamaa vastapäätä oleva niemi. Tälle historialliselle paikalle kohdisti saksalainen panssarilaiva v. 1939 tykistönsä tulen aloittaen näin toisen maailmansodan. Joitakin kasarmien ja bunkkerien raunioita on säilynyt. Gdanskin puolustajien kunniaksi on pystytetty mahtava muistomerkki mäelle lähelle jokirantaa.

Gdanskista matkamme jatkui 170 km yöpymispaikkaamme Toruniin, joka on Hämeenlinnan ystävyyskaupunki. Saavuimme taas hotelliin ravintolan aukioloajan jälkeen. Opas oli kuitenkin tiedustellut meiltä, kuinka moni haluaisi syödä hotellissa. Toinen vaihtoehto olisi ollut bussikuljetus kaupungin keskustaan ja paluu takseilla. Suuri osa valitsi ruokailun paikan päällä. Ruokailijoita taisi olla n. 30. Meille oli ehditty kattamaan pitkään pöytään paikat, tarjolla oli alkukeitto ja pääruokana lihaa lisäkkeineen. Juomat haettiin tiskiltä ja jälkiruoaksi sai halutessaan kahviakin. Erinomaista palvelua nopealla aikataululla varsinkin kun ravintola oli jo suljettu. Todennäköisesti oli kutsuttu apujoukkoja keittiön puolelle.
Kello oli jo niin paljon, ettei vieraassa ympäristössä pimeässä huvittanut lähteä edes jaloittelemaan, vaikka ”norsunnilkat” olisivat kaivanneetkin liikuntaa. Ei istuskelua baaritiskillä vaan nopeasti suihkuun ja nukkumaan.

13.8.2014

Aamupalan jälkeen n. klo 7.30 lähdimme kohti Auschwitzin keskitysleiriä. Matkaa oli noin 400 km. Hotellilta lähdettäessä näkyi vieressä iso rakennuskompleksi eri siipineen. Pihalla oli suuri paavi Paavali II:n patsas. Paavin kuvia, patsaita jne. oli paljon muutenkin, koska hän oli erittäin suosittu paavina, joka oli kotoisin Krakovasta. Pian hotellin jälkeen oli rakenteilla katolinen pyöreä betoninen kirkko, jonka katolla oli kullanvärinen risti ja kruunu.

Matkalla viihdytimme itseämme laulamalla karaokea, jota veti Veikko hyvänä laulajana. Maire oli valmistautunut matkalle keräämällä mukavia juttuja luettavaksi meille muille ajankuluksi ja viihdykkeeksi. Ajoimme taas erilaisten kaupunkien läpi. Jossakin oli paljon 12-13 -kerroksisia kerrostaloja, joista osa näytti olevan peruskorjattuja.

OSWIECIMIN kaupunki muistetaan toisen maailmansodan aikaisena surullisenkuuluisana keskitysleirinä, ja tänäkin päivänä se on kaikkialla maailmassa tunnettu natsien uhrien marttyyriuden symboli. Kaupunki sijaitsee Krakovasta noin 70 kilometriä länteen Solan jokivarressa lähellä joen yhtymäkohtaa Wislaan ja oli keskiajalla itsenäisen herttuakunnan tyyssija.

Auschwitz-Birkenau perustettiin Himmlerin käskystä v. 1940 ja siellä menehtyi noin puolitoista miljoonaa ihmistä. Keskitysleiri oli perustettu entisiin armeijan kasarmeihin. Se oli natsien keskitysleireistä suurin ja sen vangit kuuluivat 28 eri kansallisuuteen. Joukossa oli puolalaisia patriootteja ja venäläisiä sotavankeja, mutta eniten kuitenkin eri puolilta miehitettyä Eurooppaa tuotuja juutalaisia. Ihmiset joutuivat elämään hyvin epäinhimillisissä oloissa, ja pakkotyön ja teloitusten ohella heitä menehtyi joukoittain myös nälkään, sairauksiin ja kidutuksiin. Tehokkaimmillaan kuolemanleiri toimi v. 1942, jolloin siellä saattoi kuolla jopa 24 000 henkeä päivässä. Ruumiit poltettiin krematorioissa ja roviolla, minkä jälkeen ne kuopattiin joukkohautoihin. Vangit luulivat pääsevänsä suihkuun, mutta heidät tapettiin kaasulla ja poltettiin. Entisillä keskitysleireillä on vierailijoina myös paljon entisten natsien jälkeläisiä.

Saksalaiset räjäyttivät sodan loppuhetkillä leiriensä krematoriot ja osan rakennuksista, mutta alueella on jo vuodesta 1947 lähtien toiminut martyrologian museo. Auschwitzin leirin sisääntulokohdassa sijaitsevat entinen leirin portti, jossa on yhä näkyvissä kuolemanleirin aikainen puhuttava kirjoitus ”Arbeit macht frei”- ”Työ tuo vapauden”. Järisyttäviä todisteita natsien ihmisoikeusrikkomuksista ovat hieman etäämpänä uhrien henkilökohtaiseen omaisuuteen kuuluneet esineet, hiukset ja valokuvat. Rakennuksista viimeisessä istui henkilöt syyllisiksi todennut tuomaristo, ja siellä ovat myös kidutuskammio (piti mennä ryömien, ei mahtunut seisomaan) sekä teloituspaikkana niin sanottu kuolemanmuuri.

Auschwitzista jatkoimme Birkenaun keskitysleirille. Osa matkalaisista jäi odottamaan yhteisrakennukseen Birkenaun keskitysleirillä kävijöitä. Se on massiivisen kansanmurhanäyttämön toinen osa. Se perustettiin Auschwitzia myöhemmin ja se oli 70 hehtaarin laajuisena myös sitä suurempi. Sinne päätyi aikoinaan vankeja halki Euroopan kuljettaneiden rautatievaunujen tie, ja molemmin puolin kiskoja näkyvät mies- ja naisvankien puuparakit. Räjäytetyn krematorio- ja riisuutumisrakennuksen sekä kaasukammion vieressä kohoaa Auschwitzin uhrien muistomerkki. Kuolemanleirin kolmantena alueena oli joitakin kilometrejä lännempänä sijainnut Monowitz. Tammikuun 27. päivänä vuosittain vietetään muistopäivää Auschwitzista vapautumisen muistoksi. Keskitysleirien näkeminen sai sanattomaksi.

Matka jatkui kohti Wieliczkan kaupunkia 80 km, koska heti seuraavana aamuna ohjelmassa oli tutustuminen Wieliczkan kaivokseen. Illalla ehdimme vielä käydä kaupassa ja ruokailla hotellin ravintolassa.

14.8.2014

Olipa hyvä, kun olimme majoittuneet Wieliczkan kaupunkiin lähelle suolakaivosta. Aamulla ennen kahdeksaa lähdimme kaivokselle kävellen.
Wieliczkan suolakaivos kuuluu maailman arvokkaimpien muistomerkkien listalle. Tämä laatuaan vanhimpiin nähtävyyksiin lukeutuva kulttuurikohde sijaitsee vain runsaan kymmenen kilometrin päässä Krakovasta kaakkoon, ja noin 700 vuoden aikana sieltä on louhittu parisenkymmentä miljoonaa tonnia suolaa. Käytäviä ja kuiluja maan alla on yhteensä 300 kilometriä, ja kaivoksen vanhimpaan osaan on rakennettu matkailijoita varten runsaan kolmen kilometrin pituinen tutustumisreitti, jonka varrella on nähtävänä luonnon muovaamia luolia ja kristallionkaloita.

Suolakaivoksen erikoisuus on 101 metrin syvyydessä sijaitseva 54 metriä pitkä ja kymmenen metrin korkuinen pyhän Kingan kappeli, jota koristamaan kaivostyöläiset ovat 1800- ja 1900-luvuilla muovanneet harmaasuolasta erikoisia kuvanveistoksia. Sen alapuolella on myös pari maanalaista järveä käsittävää luolaonkaloa. Kaivoksen yhteydessä avattu suolanvalmistusmuseo valottaa seikkaperäisesti puolalaisen kaivosteollisuuden historiaa, ja mukana on muun muassa kaivosmiesten vanhanaikaisia työkaluja. Parantavaa makroilmastoa käyttää hyväkseen kaivokseen kahdensadan metrin syvyyteen v. 1964 perustettu astmaparantola.

Wieliczan suolakaivos kappeleineen oli erikoinen nähtävyys, mutta vaati jonkinlaista kuntoa mennä ensin alaspäin kymmeniä portaita ja kierroksenkin aikana kiivetä välillä portaita ylös- ja alaspäin. Vaikka kaivoksesta oli lukenut etukäteen, tuntui uskomattomalta, että kaikki se tumma seinissä ja “lattiassa” oli suolaa. Samoin kristallikruunuja, patsaita ja muita koristuksia kappelissa ei olisi millään uskonut tehdyiksi suolasta.

Ne jotka eivät osallistuneet vierailuun suolakaivoksessa, viettivät rauhallista aamupäivää viehättävän Hotel Clasic’in ulkoterassilla lämpimässä auringonpaisteessa. Bussi kävi noutamassa suolakaivoksen kävijät n. klo 11.00. Puolenpäivän aikaan starttasimme kohti Krakovaa. Koska seuraavan yön hotelli oli vain noin puolen tunnin ajomatkan päässä, pistäydyimme ostosretkellä modernissa ostoskeskuksessa, Galeria Krakowskassa. Paikka oli valtava ja olisi voinut olla missä tahansa Euroopan metropolissa. Sieltä löytyi jokaiselle jotakin; ruokaa, kahvihetki, tuliaisia, viimeisintä muotia, merkkituotteita jne.

Sen jälkeen majoituimme Hotel Wyspianskiin, mikä sijaitsi Krakovan vanhan kaupungin laidalla. Pian sisäänkirjautumisen jälkeen lähdimme ryhmänä kävelemään kohti vanhankaupungin aukiota paikallisen suomea taitavan oppaan johdolla. Krakova on muinaisen Puolan kuninkaallinen pääkaupunki ja se toimi pääkaupunkina 1500-luvun lopulle asti. Sen keskiaikainen vanhakaupunki on poikkeuksellisen hyvin säilynyt, sillä se selvisi vähin vaurioin toisesta maailmansodasta. Se lukeutuu Puolan historiallisesti arvokkaimpiin alueisiin ja on valittu UNESCO:n maailmanperintökohteeksi.

Vanhankaupungin aukio on yksi Euroopan suurimpia keskiaikaisia kaupunkitoreja, aukio on kooltaan 200m x 200m. Se on kaupallisen ja huvielämän keskus sekä turisteille että paikallisille asukkaille. Sen maamerkkinä toimii punatiilinen Mariankirkko, mikä on yksi Puolan tunnetuimmista kirkoista. Vuonna 1397 valmistuneen kirkon erikoisuus ovat sen kaksi tornia, jotka ovat täysin eri paria. Tasatunnein kirkon korkeammasta tornista soitetaan kultaisella trumpetilla lyhyt sävelmä.
Aukion toinen silmiinpistävä rakennus on suuri vanha Verkahalli, mikä on ollut toiminnassa 1300-luvulta lähtien. Silloin halli oli vaatimattomampi katettu kauppakuja torin keskellä. Nykyään siellä myydään käsitöitä ja erilaisia matkamuistoja ja yläkerrassa on galleria, joka esittelee 1800-luvun puolalaista maalaustaidetta. Vierailumme aikana torilla oli meneillään vuotuinen Cepelia-tapahtuma, minkä ansiosta paikka kuhisi ihmisiä ja tunnelma oli riehakas. Se on kansantaiteilijoiden ja käsityöläisten markkinatapahtuma, missä sadat näytteillepanijat Puolasta ja sen naapurimaista esittelevät kojuissa tuotteitaan. Puolalaiset ruoat ovat vuosisatojen saatteessa saaneet vaikutteita etenkin venäläisestä keittiöstä, mutta myös saksalaisella ja ukrainalaisella ruokakulttuurilla on ollut vaikutusta. Cepelia-tapahtuman aikana torilla oli tilaisuus maistella erilaisia tarjolla olevia ruokia. Erikoisuutena olivat Puolan nyytit, pierogit joko suolaisina tai makeina monilla eri täytteillä. Ne muistuttivat lähinnä pelmenejä.

Aukiolta suuntasimme matkamme yliopiston keskiaikaiseen päärakennukseen Collegium Maius. Sitä alettiin rakentaa pian sen jälkeen kun v. 1364 oli tehty päätös perustaa kaupunkiin yliopisto, toiseksi vanhin yliopisto Euroopassa Prahan jälkeen. Vierailimme tämän goottilaistyylisen päärakennuksen viehättävällä sisäpihalla. Yliopiston kuuluisimpiin opiskelijoihin kuuluivat Copernicus ja Paavi Johannes Paavali II, Puolan kansallissankari.

Reittimme jatkui kohti Wavelin linnaa, mikä on ehkä Krakovan suosituin turistikohde, muutaman sadan metrin päässä vanhankaupungin laidalta jyrkän mäen päällä. Se on aikanaan toiminut Puolan kuninkaan asuinpaikkana, linnan alkuperäinen versio on 1000-luvulta, mutta nykyinen renessanssityylinen linna on peräisin 1500-luvulta Se lukeutuu Puolan merkittävimpiin arkkitehtuurillisiin nähtävyyksiin. Siellä voi vierailla kuninkaallisessa asunnossa, katedraalissa, hautakammioissa, Sigismundin kappelissa, itämaisen taiteen museossa ja lohikäärmeen luolassa, mikä on linnan alla oleva luola, missä legendan mukaan asui lohikäärme.

Illansuussa opastettu kiertueemme oli ohi ja vuorossa oli vapaata aikaa, mikä oli erittäin tervetullut tiukan aikataulumme puitteissa. Suurin osa meistä jäi käyskentelemään vanhankaupungin aukiolle, mikä on erityisen tunnelmallinen iltaisin, kun sen ravintoloiden ja kahviloiden valot syttyvät ja terassit täyttyvät ruokailijoista. Jokaisella oli tilaisuus nauttia omalla tavallaan upean Krakovan tarjoamista viihdykkeistä myöhään yöhön saakka. Näinkin lyhyen vierailun jälkeen on ymmärrettävää, että Krakovaa pidetään yhtenä Euroopan kauneimmista ja viihtyisimmistä kaupungeista.

15.8.2014

Seuraavana aamuna aamiaisen jälkeen matka jatkui kohti Puolan pääkaupunkia Varsovaa. Matkaa oli n. 300km. Vähän yli neljän tunnin ajomatka sujui rauhallisissa tunnelmissa ja levon merkeissä.
Meillä oli tiedossa, että Varsovassa vietettiin kansallista juhlapyhää Neitsyt Marian taivaaseen ottamisen muistoksi. Myös muistopäivää Neuvostoliiton ja Puolan v.1920 käymän Varsovan taistelun kunniaksi juhlittiin samanaikaisesti. Lähestyessämme kohdettamme liikenne hidastui ja oli ilmiselvää, että olimme tulossa miljoonakaupunkiin, ja että tämä oli tärkeä päivä varsovalaisille, jotka olivat kauniissa auringonpaisteessa lähteneet sankoin joukoin linnanaukiolle, missä tunnelma oli karnevaalimainen. Ihmisiä ja autoja oli joka paikassa. Varsova on parilla miljoonalla asukkaallaan Euroopan unionin kahdeksanneksi suurin kaupunki ja myös pinta-alaltaan se kuuluu suurimpien joukkoon.

Löydettyämme parkkipaikan bussillemme jatkoimme jalkaisin kohti kuninkaanlinnan aukiota, mikä on yksi kaupungin maamerkeistä ja monella tapaa Varsovan pääaukio ja sen kesäinen olohuone. Sen läpi ja lähettyvillä vaeltaa joka päivä tuhatmäärin niin turisteja kuin paikallisiakin. Aukion keskellä seisoo pylväännokassa kuningas Sigismundin patsas. Se on pystytetty Sigismund III Vaasan kunniaksi; kuninkaan, joka v. 1644 siirsi maan pääkaupungin Krakovasta Varsovaan. Sigismund oli Turun linnassa hovia pitäneiden Juhana Herttuan ja Katariin Jagellonican poika, Puolan ja Suomen yhteinen hallitsija.

Oli aika pitää lounastauko. Juhlapyhän takia ravintolat pursuivat asiakkaista ja oli täysi työ löytää paikka, missä voisi varjossa paahtavalta auringonpaisteelta nauttia paikallisesta ruoasta ja juomasta. Sen jälkeen lähdimme Viian opastuksella tutustumaan vanhaan kaupunkiin. Koska Varsova on varsin laajalle levinnyt kaupunki, meillä oli aikarajoitteiden puitteissa mahdollista keskittyä vain nähtävyyksiin, mitkä olivat kävelymatkan päässä linnanaukiolta.

Toisen maailmansodan aikana vanhankaupungin joka ikinen talo, yksi kerrallaan, tuhottiin maan tasalle. Onneksi puolalaiset arkkitehtiopiskelijat olivat piirtäneet jokaisen talon yksityiskohtaisesti muistiin. Sodan jälkeen aloitettiin valtaisa uudistustyö ja rakennettiin vanhankaupungin täydellinen kopio alkuperäispaikalle. Kuninkaanlinna, jonka yhden muurin reunasta oli pommituksissa jäänyt pieni palanen jäljelle, rakennettiin entiselleen upeaan loistoonsa.

Pistäydyimme matkan varrella olevassa kirkossa. Viia kertoi meille Mustasta Madonnasta tai Mustasta Neitsyestä, joka on Puolan suojeluspyhimys ja itsenäisyyden symboli. Kuljimme halki Raatihuoneen aukion, missä keskeisenä hahmona on merenneidon patsas. Näimme Pyhän Johanneksen kirkon, mikä on kaupungin pääkatedraali ja vanhaa kaupunkia kiertävä muurin, mikä kaivettiin esiin raunioiden seasta sodan jälkeen. Tämän jälkeen oli aika palata bussille ja jatkaa kohti Lomzaa. Ennen bussin lähtöä oli hetki juhlistaa Aunen syntymäpäivää kuplivalla kahden bussin välissä.

Pienehkö kaunis lomakaupunki Lomza oli parin tunnin ajomatkan päässä Varsovasta, n. 150km etäisyydellä vesiväylien varrella. Sen lähettyvillä on kaksi merkittävää luonnonpuistoaluetta, mitkä ovat myös suosittuja lomakohteita. Saavuimme viimeiseen yöpymiskohteeseemme n. klo 19:00. Vaihtoehtoina oli syödä hotellissa tai kävellä kaupungin keskustaan hakemaan ruokapaikkaa. Suurin osa matkalaisista jäi pitkän päivän jälkeen hotellille ja aikaisin nukkumaan, sillä seuraava päivä oli rankka ajopäivä.

16.8.2014

Aikaisin aamulla bussin kurssi asetettiin kohti Pärnua ja Haapsalua. Matkareittimme kulki Lomzasta – Augustow – Suwalki – Budiszko, mikä oli rajapaikka. Ruoka ja muut paussit päätettiin pitää minimisään, koska ajomatkaa oli edessämme yli 800 km, kolmen maan halki. Kun pääsimme Via Balticalle palasimme samaa reittiä takaisinpäin kuin olimme tulleetkin. Kävimme taas syömässä “19-tas kilometras” ravintolassa ja viimeinen kahvipaikka oli Ikla Kantiin ennen Pärnua. Haapsaluun saavuimme puolenyön maissa väsyneinä ja hieman tuskastuneina bussissa köröttelyyn. Mutta pitkistä ajomatkoista huolimatta, päällimmäiseksi matkasta jäi vaikutelma, että paljon mielenkiintoista oli nähty ja varmasti myös opittu tulevia matkoja varten. Kaikkiin matkaohjelman kohteisiin tutustuttiin hyvin, ainoastaan Varsovassa vierailu jäi hieman lyhyeksi aikarajoitteista johtuen. Se myös jäi hieman edellisen päivän Krakovan vierailun varjoon, joten Varsovaan varmasti kannattaa joskus tutustua hieman perinpohjaisemmin.

Kiitokset kaikille, jotka osallistuivat matkan järjestämiseen, ja kiitos kaikille osallistujille matkaseurasta. Odotamme mielenkiinnolla seuraavaa matkan kohdetta.

Eeva-Kaarina Niemelä
Marja-Liisa Salonen

Haapsalun seudun Suomi Seuran matka Minskiin Valko-Venäjälle

MATKAPÄIVÄKIRJA

Minskin matka oli Suomi Seuran perinteinen Pääsiäismatka. Matkan järjestelijöinä toimivat Eeva-Kaarina Niemelä sekä Veikko ja Natalia Antikainen. Matkan vastuullisena matkatoimistona toimi XX Tartosta. Matkalle osallistui 28 seuran jäsentä, matkatoimiston matkaopas, joka ei puhunut suomea ja kaksi linja-auton kuljettajaa. Kaikki Minskissä tapahtuneet matkat tehtiin omalla bussilla. Molemmat kuljettajat ja matkatoimiston opas oli mukana koko ajan.

Matka onnistui osanottajilta hyvin. Yhtään varkaustapausta, loukkaantumista tms. ei matkan aikana esiintynyt. Ainoa ikävä asia oli Veikon sairastuminen matkan aikana, eikä hän voinut osallistua kaikkiin vierailuihin.

Ensimmäinen matkapäivä torstai 21.4.2011.

Aamulla klo 4.00 ylösnousu, Raili hieman aikaisemmin. Tähän aikaan ulkona oli aivan pimeä. Lämpöä muutama aste. Aamutoimet normaalisti. Reppu ja laukku mukaan ja kävellen kohti rautatieasemaa. Aamu oli vilpoinen mutta lähes talvivaatetuksella pärjäsi eikä tullut liian kuuma. Noin. 5.45 olimme rautatie-asemalla, jossa oli auto odottamassa ja useita matkalaisia oli jo autossa, mm. Raimo ja Helena. Tytöt jakoivat kaikille muovipussin jossa oli kolme erilaista piirasta matkaeväiksi. Kuuteen mennessä kaikki tulivat paikalle ja päästiin lähtemään Lähdimme ajelemaan Lihula-tietä pitkin kohti määränpäätä. Ajoimme Pärnuun n. klo 7.15. Tästä eteenpäin ajoimme ViaBaltica E67-tietä pitkin. Latvian rajalla olimme klo 8.05. Rajalla Eestin puolella Iklassa pidimme tauon ja osa joi aamukahvit. Kahvilarakennus oli entinen raja-asemarakennus, jonka sisätilat oli muutettu kahvilakäyttöön. Riikassa olimme klo 10.00. Itämeren ranta oli ahtojään peitossa. Varjopaikoissa maastossa jatkui lumipaikkoja Riikaan saakka. Riikan jälkeen on iso vesivoimalaitos, jonka yläpuolelle on padottu iso vesiallas. Altaan ympäri kiertävä tie oli huonopintainen. Tällä kohdin ViaBaltica-tie on kaikista huonopintaisin. Latvian ja Liettuan rajalla klo 11.25. Täällä oppaan täytyi maksaa tiemaksu. Jatkoimme eteenpäin ja ruokatauko pidettiin klo 11.45 – 12.30 lähellä Puskoniaita Saskaita nimisessä tienvarsiruokapaikassa. Ravintolarakennuksen viereisissä rakennuksissa oli pienimuotoisia museoesineitä ja kentällä eläintarha, jossa oli strutsi ja kauris. Panevezys-kaupungin jälkeen me jatkoimme tietä E272, joka eroaa tässä kohdin ViaBalticasta E67, joka johtaa kohti Kaunasta. Vilnassa pidimme pienen shoppailu-tauon 30 min. Ostimme Baltiamaiden kartan ja ison vesipullon. Matka jatkui kohti Valko-Venäjän rajaa, jonne saavuimme klo 15.40. Siellä oli varsinainen hulina, autoja joka puolella. Rekkoja, henkilöautoja, käytettyjä autoja menossa Valko-Venäjää kohti. Liettuan passintarkastaja kävi auton luona, tarkasti ryhmäpapereita hetken aikaa, jonka jälkeen käski jatkaa matkaa. Puikkelehdimme bussilla autojonojen läpi Valko-Venäjän passintarkastuspisteen eteen. Odotimme aikamme kunnes virkapukumies tuli tarkastamaan kaikkien passit autossa. Saimme maahatulo/maastapoistumislomakkeen, joita aloimme täyttämään. Opas täytti jokaisen lomakkeeseen yhden kerran hotellintiedot ja ryhmäviisumin numeron, jonka jälkeen kopioimme itse tiedot muihin kohtiin. Lomakkeet ja passit vietiin toimistoon ja sen jälkeen aloimme odotella niitä takaisin. Tarkastuksen aikana saimme poistua autosta WC:n ja odotella ulkona auton vieressä. Passit ja maasta lähtölomake tuli aikanaan ja pääsimme jatkamaan matkaa klo 17.10. Kaikki passintarkastuskuviot menivät ilman ongelmia. Matka jatkui. Maisemat säilyivät saman tyyppisenä kuitenkin hieman kumpuilevampaa maisemaa. Asfaltin pinta oli huonompaa ja auto huojui ja nopeus pienempi. Kun Minskin kaupunki alkoi näkyä, oli siinä korkea silhuetti ja vaaleita siistejä kerrostaloja. Sisäänajokatu ja kaikki ajamamme poikkikadut olivat leveitä kolme-nelikaistaisia katuja. Hotellilla olimme noin klo 19.00. Respaan jätettiin passit ja maastapoistumislomake. Saimme huonekortit ja yhden huoneen avaimen, joka oli Abloyn huono kopio. Ovi lukkiintui painamalla avainta ja koko lukkopesää sisään päin, jolloin lukon kieli vapautui ja jousivoimasta ovi lukkiintui. Huone oli siisti. Aamiainen alkaa klo 7 ja oma retkemme klo 10.00. Selvittelin aamiaishuonetta, joka on ilmeisesti toisen kerroksen perällä. Valuutanvaihtopiste oli suljettuna.

Ulkona lähes keväisen lämmin ilma ja koko päivä oli ollut lähes aurinkoinen.

Toinen matkapäivä Pitkäperjantai 22.4.2011.

Aamulla herättiin ennen seitsemää. Aamutoimet normaalisti. Ulkona selkeä aamu. Aamupalalle lähdettiin puoli kahdeksan ajoissa. Ovella oli tyttö tarkistamassa huonekortit, ruksasi ja päästi sisään. Aamiaishuone oli iltaravintolasalin vieressä iso sali jossa oli paljon väljästi kalustettuja pöytiä. Noutopöydillä oli monen näköistä syötävää, osa oli ”ruokapöytään” kuuluvaa kuten kanan koipia jne. Kokki oli huoneen kulmassa paistamassa munia. Pöydästä löytyi syötävää aamiaista aivan riittävästi puuroa ei ollut. Kahvi noudettiin hitaasta kahviautomaatista ??. Suomalaiset olivat ja tulivat miltei kaikki samoihin aikoihin.

Klo 10.00 lähdimme bussilla kiertoajelulle.Paikallisoppaaksi tuli minskiläinen opas Natalia. Meidän Natalia käänsi hänen venäjänkielen puheen suomeksi.

Kävimme alueella, jossa oli Afganistanissa taistelleiden sotilaiden muistoalue, kyynelten saari. Saari ja sen ympäristö oli kauniisti laitettu ja hoidettu puistoalue kaikkine muistomerkkeineen ja patsaineen.Vieressä oli Troitskin kaupunginosa, joka on vanhin osa kaupunkia, ja joka oli säästynyt sodilta Ajoimme keskustaan aukiolle, jonka alla on liikekeskus kolmessa kerroksessa. Sen vieressä on parlamenttitalo, jota vartio Lenin. Seuraavaksi kiersimme kaupungin ja menimme torille, jossa oli ulkokojuja sekä lihaosastot hallissa. Sisäänkäynnin vieressä oli ravintolarakennuksia, joista yhdessä kävimme syömässä. Virpomisvitsan kanssa Raimo sai näytettyä ja tilattua jauhelihapihvit ja ranskalaiset. Ruoka oli ihan maukasta ja kaikki tuli syötyä. Kahden hengen ruuat yksi olut ja kivennäisvesi maksoivat yhteensä 28800 BYR, noin 6,5 EUR ??? Torilta palasimme hotellille toista kautta ja tori olikin melko lähellä hotellia. Juuri ennen hotellia oli eräässä valoristeyksessä liikennepoliisi ohjaamassa liikennettä. Hetken kuluttua tuli yksi poliisiauto vilkkuen kovaa vauhtia. Hetken kuluttua sitä seurasi mustien autojen kolonna, ilmeisesti Lukazenko oli liikenteessä. Noutaessani huoneen avainta respasta sain meidän passit pois. Maastapoistumislomakkeen takasivulle oli leimattu valvontailmoitus viranomaiselle.

Otimme pikku nokoset. Kuvien siirto tietokoneelle. Lähdimme pienelle kävelylenkille hotellilta ”takaviistoon”. Sieltä ei löytynyt kuin yksi pikku kauppa, joka oli täynnä asiakkaita. Lähellä ei ollut muita kauppoja, joten palasimme takaisin, ostimme sieltä kaksi 1 l vesipulloa. Juomakaapit olivat lukossa, joten se piti ensin pyytä myyjältä.

Palasimme hotellille ja kuuden jälkeen lähdimme bussilla ensin opperaan, jonne jätettiin balettiin menijät ja sitten ajoimme keskusaukiolle kauppakeskukseen. Kiertelimme sitä porukassa. Menimme Raimon ja Helenan kanssa pullakahville. Ostoksina pullo Vodkaa colan kanssa ja BY-kansallistarra. Vodka ½l ja Cola maksoivat 2,2 EUR. Kun nousimme maan pinnalle olivat valot syttyneet ja kun pimeys tuli olivat rakennukset valaistu hienosti. Kirkkokin oli koristeltu LED-valoin. Ajoimme bussilla oopperan viereen hakemaan näytöksestä tulijat. Ajomatkalla ohitimme monia valaistuja rakennuksia, jotka oli todella hienon näköisiä. Useat monivärisesti valaistuja.

Valko-Venäjällä ammattirakennusmies ansaitsee kuukaudessa noin 1000 US$, lääkäri noin 500 US$ ja eläkeläinen noin 280 US$. Eläkeikä miehillä 60 vuotta ja naisilla 55 vuotta. Keski-ikä miehillä on noin 62 vuotta. Työttömyys noin 2 %. Vanhukset hoidetaan kotona nuorempien sukupolvien toimesta. Varsinaisia vanhusten palvelukeskuksia ei ole. Kaupungilla vanhuksia ei juuri näkynyt. Ei myöskään kerjäläisiä eikä pultsareita !!! Kulkukoiria tai kissoja ei näkynyt ollenkaan.

Elämä kaikkiaan tuntuu rauhalliselta ja kiireettömältä. Liikenne soluu kauniisti jonoissa vaikka keskikaupungilla autoja on ruuhkaksi saakka kaikki kaistat täynnä. Liikenneonnettomuuksia ei näkynyt yhtä lukuun ottamatta. Ilta oli tyyni ja aurinko paistoi kesäisen lämpimästi. Luonto oli heräämässä talvesta, ruohikko vihersi ja ensimmäiset puut ja pensaat olivat isolla hiirenkorvalla.

Kirjallisten töiden jälkeen nukkumaan hieman ennen puoltayötä.

Päivä oli kaunis aurinkoinen ja ilta lämmin vastaten Suomen kesäiltaa.

Kolmas matkapäivä lauantai 23.4.2011.

Aamulla heräiltiin seitsemän pintaan ja normaalit aamutoimet. Ulkona ilma oli pilvinen mutta pouta.

Bussin lähtöaika oli 9.30. Ajoimme lähellä olevaan pieneen kauppakeskukseen, jossa oli kahdessa kerroksessa myyntiä. Keskuksen edessä oli pysähtyminen kielletty ja kun pysähdyimme sen verran, että pääsimme autosta ulos, paikalla oleva miliisi tuli jo huomauttamaan, mutta ei kirjoittanut sakkolappua. Etsimme kauppakeskuksesta postikortteja, mutta niitä ei löytynyt. Tavaraa oli kaikenlaista, mutta ei meille sopivaa. Samassa rakennuksessa oli apteekki, josta Natalian avustuksella selvitimme löytyykö nivelrikkolääkettä, mutta sitä ei ollut.

Yläterassilla oli katoksessa pöytiä ja tarjoilupiste. Lähes koko suomalaisten joukko istui ravintolapöydissä.

Kun odottelimme bussia, niin paikalla ollut miliisi otti liikennejonosta aina silloin tällöin auton sivuun ja tarkasti sen paperit ??? Kun bussi tuli hakemaan meidät, miliisi auttoi vanhaa mummoa, eikä ehtinyt meidän kimppuun.

Ajoimme parisen kymmentä kilometriä kaupungista ”Stalinin linjalle”, joka on toisen maailmansodan aikainen Moskovan puolustuslinja. Linja on ollut Leningradista Odessaan ja kulkenut Minskin ohi. Minsk on ollut yksi vahvistetuista puolustuspesäkkeistä. Saksalaisten hyökätessä Minskin puolustus kesti kaksi päivää ??

Kiersimme oppaan kanssa lenkin, jossa oli bunkkereita, juoksuhautoja ja panssariesteitä kukkulalla. Ympäristössä oli kaikenlaista sotakalustoa. Ilmavoimien kalustossa oli eri ikäisiä Migejä ja helikoptereita. Toisen maailmansodan ajalta oli yksi potkurikone, Stuga ? Pioneerien kalustossa oli monen näköistä laitetta lumiauroista salaojakaivuukoneisiin, miinakenttää varten ?

Täältä palasimme hotellin kautta vielä yhdelle torille, jossa oli katettu halli ja siellä myynnissä pääsääntöisesti lihaa eri muodoissa. Etsimme huikopalakojua, mutta sellaista ei ollut koko isossa hallissa. Saimme lopulta ostettua siivutettua leipää puolikkaan ja toisesta kojusta juustokolmioita, joita söimme alkunälkään bussissa . Koko päivänä emme olleet syöneet mitään muuta aamupalan jälkeen. Palasimme hotellille jossa pikku nokoset, suihkuun ja putsit päälle illalliselle bussin kanssa ravintolaan. Ravintolasali oli kellarikerroksessa, eikä kovinkaan viihtyisä. Ravintolan ruoka ei ollut gourmet ruokaa, kuivia perunalohkoja ja kuiva kanaleike. Viinitilauksen ottaminen ja tarjoilun odottaminen kesti melkein ruokailun loppuun. Makea jälkiruokaleipä syötiin sokeroituvin sormin. Palasimme heti ruokailun jälkeen hotellille.

Kävimme yömyssyllä Raimon ja Helenan huoneessa, jonne tuli myös Kielo ja Pentti, jotka asuvat samassa talossa Raimon ja Helenan kanssa Haapsalussa. Ilta paranneltiin maailmaa.

Koko päivä oli pilvipoutainen ja kohtuullisen tyyni, mukava sää ulkoilmamuseossa vierailuun,

Neljäs matkapäivä sunnuntai 24.4.2011.

Normaali herätys ja aamutoimet. Päivä valkeni aurinkoisena ja kauniina.

Bussi lähti klo 9.30 päivän kierrokselle. Mukaamme tuli Minskin opas. Ajoimme n. 20 km päähän Raubicin kylään, jossa oli etnografinen museo ja talviurheilukeskus. Luonto alkoi heräämään talviunesta ja nurmikot olivat jo vihreitä ja ensimmäisten lehtipuiden silmut olivat aukeamassa ja puut vihersivät hieman.Etnograafinen museo esitteli Valko-Venäjän kansanperinnettä. Kansallispukuja, maalaustaidetta, puuveistoksia, käsitöitä ym. Paikallinen opas piti meille museossa pitkän perusteellisen luennon kaikesta edellä mainitusta. Kiersimme kahdessa kerroksessa olevan suhteellisen pienen näyttelytilan. Siirryimme ulos ja ajoimme bussilla aivan vieressä olevaan talviurheilukeskukseen. Siinä oli slamon- ja hyppyrimäki, hiihtoampumaradan ampuma-alue ja hotelli- ja lehdistörakennukset. Laskettelurinteen alaosassa oli vielä pieniä kasoja sulamatonta lunta. Katselimme hetken aikaa ja lähdimme takaisin Minskiin. Kiersimme hotellin kautta ja sen jälkeen ajoimme maanalaiseen kauppakeskukseen. Toiset ostivat paikallista Vodkaa, me ostimme ruokakaupasta matkasyömiset ja iltapäivän huikopalan. Vartti yli kaksi lähdimme sirkukseen. Sirkus oli pyöreä vanha arvokas rakennus, joka oli sisältä varsin koristeellinen. Menimme paikoillemme ajoissa. Esiintyjät olivat taitavia voimistelijoita ja vaikutti siltä, että he nauttivat esiintymisestä. Viimeisenä esiintyjäparina oli jo varttuneempi pariskunta, jotka esitti langalla kävelyesityksen ensimmäisinä maailmassa. He tekivät esityksensä todella korkealla ilman turvalaitteita.

Vartin yli seitsemän lähdettiin ravintolaan syömään. Ravintola oli keskustassa siisti kellariravintolan tyyppinen. Ruoka oli hyvää, mutta hienon ravintolan tyyppisesti pienet annokset. Ruokaviineihin meni paikalliset rahat niin, että piti Outilta lainata, jonka maksoin takaisin euroina. Ruokailun lopuksi pyörähdettiin yksi tanssi. Yksi tarjoilijoista lauloi säestäjäpojan kanssa. Parhaimmillaan tanssilattialla oli tungosta.. Illan lopuksi pakkasimme matkalaukut pystyvältä osalta valmiiksi.

Päivä oli todella kaunis kesäpäivä. Matkan kaunein päivä. Kevään ensi merkit tulivat selvästi esille.

Viides matkapäivä, maanantai 25.4.2011.

Aamu valkeni kauniina ja aurinkoisena. Heti seitsemän jälkeen menimme aamiaiselle. Useat suomalaiset olivat jo aamiaispöydässä. Tukevan aamiaisen jälkeen pakkasimme loput tavarat laukkuihin ja teimme matkavoileivät valmiiksi. Kaikki matkan aikaiset eväät pakattiin selkäreppuun, matkapaperit ja Baltian kartta. Ennen yhdeksää olivat kaikki bussin luona ja matkaan klo 8.55. Palasimme samaa reittiä kuin tulomatkalla. Sää oli aurinkoinen ja aurinko paistoi takaa, jolloin oli hyvä näkyvyys maisemien katseluun. Kevät teki tuloaan, nurmikot olivat vihreänä ja lehtipuut hieman vihersivät osittain auennein silmuin. Bussi tankattiin Lukoilin asemalla puoli yhdentoista jälkeen. Menovettä oli kulunut noin 250 litraa. Liettuan rajalle saavuttiin klo 11. Rekkoja ja henkilöautoja oli pitkät jonot, ei kuitenkaan niin paljon kuin tulomatkalla rajan toisella puolella. Ohitimme kaikki jonot suoraan ensimmäisen passintarkastuskopin luokse. Virkapukuinen tyttö keräsi kaikkien passit pois ja sitten jäätiin odottamaan niiden tarkastusta. Nyt ei saanut poistua bussista ollenkaan. Kello 11.40 matkaopas tuli passien kanssa ja pääsimme eteenpäin. Valko-Venäjän rajamuodollisuudet tuli selvitettyä. Liettuan passintarkastuksessa odottelimme hetken aikaa. Passintarkastaja tuli autoon ja tarkasti jokaisen passin katsomalla kuvaa ja kasvoja. Muuta tarkastusta ei ollut heilläkään ja klo 11.47 olimme Liettua puolella. Vilna ohitettiin klo 12.15. Ennen puolta kahta pidettiin pissatauko Statoilin huoltoasemalla. Ennen kolmea pidimme ruokatauon samassa paikassa kuin menomatkalla Saskaitan ruokapaikassa. Ruoka ei aivan gourmet ateriaa ollut mutta kuitenkin ajoi asiansa. Nyt eläintarhassa oli karhu näkösällä syömässä lihanpalaa koppinsa vieressä Puoli neljältä jatkoimme eteenpäin.

Tällä seudulla kevät oli kaikista pisimmällä. Oli selvästi vihreämpää kuin Minskin seudulla. Lehtipuissakin oli silmut avautuneet ja aikaisimmat puulajit olivat vihreitä. Tien varsissa valko- ja sinivuokot kukkivat suurina kenttinä. Latvian rajalla oltiin klo 15.40. Latvian puolella oli kameravalvonnan varoituskyltit. Muutamia poliisin pysäyttämiä autoja näkyi tien varsilla. Ennen Riikaa olevan tekoaltaan patotienpinta oli tähän suuntaa ajettaessa vielä huonompi kuin toisinpäin. Tällä kohdin oli tien toisella puolella hökkelikylä. Eestin rajalle saavuttiin klo 18.20. Eestin puolella Iklassa pidettiin kahvitauko kuten menomatkallakin. Ennen kuin lähdimme liikkeelle Eeva-Kaarina kiitti matkaopasta ja kuljettajia ja antoi heille muistolahjan. Erikoiskiitokset saivat Antikaiset, Veikko ja Natalia. Matkan järjestelyt eivät olisi onnistuneet ilman Veikon suurta panosta. Matkanaikaiset tulkkaukset vierailukohteissa venäjästä suomeksi eivät myöskään olisi onnistuneet ilman Natalian suurta apua. Antikaiset saivat myös muistolahjan. Toimi ”matkan vanhimpana lähes 90 vuotiaana” kuten hän itse sanoi, kiitti Eeva-Kaarinaa ja antoi hänelle muistolahjan. Ennen seitsemää jatkettiin matkaa. Pärnussa noin 19.40. Pärnuun saakka tulimme ViaBalticaa E67 pitkin. Pärnun jälkeen kun ajelimme Lihulaa kohti oli tien pinnassa painumia ja auton kulku oli huojuvaa. Haapsaluun saavuttiin tasan yhdeksältä. Me ja Ramstedtit (turkulaiset) jäimme pois autosta ”leipätehtaan” kohdalla Käbi-kadun päässä, josta oli lyhyt matka Camping Piksekeen. Ramstedtien asunto on Käbi ja Pargi kadun kulmauksessa.

Rex oli kopissaan, kun tulimme pihalle. Se seurasi meitä tyynesti kopistaan eikä päästänyt äännähdystäkään.

Autossa oli kaikki hyvin lämpöä riittävästi ja jääkaappi normaalilämmössä.

Matka oli taas sujunut ilman tappiota ja ilman minkään näköistä ongelmaa.

Olimme jälleen kulkeneet matkamme ”suojeluksessa”.